torstai 22. helmikuuta 2018

KALKKIMAALAUSTA

Minulla on uudet vanhat kynttilänjalat! :) Tykkään!
Vanhempani tyhjensivät muuttonsa yhteydessä tavaraa ja minä pelastin nuo sekalaiset kynttilänjalat sillä ajatuksella, että joskus maalaan ne samalla värillä.


Mattoraumassa Raumalla oli kalkkimaali-ilta ja se oli juuri kuin suunniteltu kynttilänjaloilleni. En ole mikään sisämaalausmestari, joten ajattelin, että nuo maalit olisivat armollisia minulle. ;) Ja kyllä, olen niin tyytyväinen lopputulokseen, että... Iltakin oli oikein mukava, kaikki hienosti järjestetty: tarvikkeet paikallaan ja apua saatavilla, niin oli mukava työskennellä. Kaikilla osallistujilla oli myös ihan erilaiset työt, mikä oli todella antoisaa.
 
Lauri Suomen Luonnonmaaleista kertoi ensin ekologisista maaleista ja näytti sitten, miten kalustekalkkimaaleilla voi työskennellä. On oivallinen esimerkiksi kuluneen näköisen maalipinnan tekemiseen. Itse halusin kuitenkin yksiväristä, mahdollisimman tasaista pintaa, ja sekin on mahdollista. 
 
Tässä siis lopputulos...
 

 
 
 ... ja tästä lähdettiin:

 

Molemmissa seuraavissa kuvissa on valkoiset tasot ja seinä, joten hieman on valotukset pielessä. Mutta muutos varmaan välittyy. Maalasin vaaleat ja ruskean kaksi kertaa, toisen punaisen neljä ja toisen noin kaksitoista kertaa ennen kuin punainen lakkasi kuultamasta läpi. Alkuperäinen maali ja pinta olivat ihan kummallisia, joten johtui varmaan siitä. Ja siitä, että en antanut pinnan kuivua superkunnolla maalauskertojen välillä. Ne olisi ehkä kannattanut myös pohjamaalata.
 
 
ennen                                                               jälkeen 
 
Sävyksi valitsin Tikkurilan Symphonyn J487 ja siihen olen hyvinkin tyytyväinen. Pinta on myös sopivan "pehmeänhenkinen" näihin tuotteisiin.



Luulin aiemmin, että kalkkimaalia vaan vedellään pinnalle kuin pinnalle ja sillä selvä. Se kuitenkin tarvitsee pohjamaalin ja mahdollisesti myös vahan päälle, jos tuotteen tulee kestää kulutusta.

Maali oli aika riittoisaa. Nyt vaan mietin, mihin käyttäisin loppumaalin. Se kun ei mahdottoman kauan avattuna säily. Kalustekalkkimaalia on onneksi saatavana myös pikkupurkkeina, niin voi käyttää myös tosi pieniin töihin. Ja sävyttää voi mieleisekseen. Kiva tuote. :)
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti