tiistai 17. maaliskuuta 2015

15-VUOTIAAN POJAN HUONEEN STAILAUS


Stailausopintojeni harjoitustyö syksyllä 2014 oli 15-vuotiaan pojan huone 1970-luvulla rakennetussa talossa. Aikaa työhön oli käytettävissä opiskelupaikasta saamamme aikataulun vuoksi vain vähän, joten työn valmistuminen ajoissa vaati tarkkaa organisointia. (Normaalisti asiakas päättää itse aikataulunsa.)Sovimme, että minä etsin suunnittelutyöhön kuuluen kaikki materiaalit perheelle valittavaksi (ja toimitankin suurimman osan) ja valmistan tekstiilit. Perheen vanhemmat taas remontoivat itse ja huolehtivat kalusteiden siirtämisistä ja remonttisiivouksista. Työnjako toimi mielestäni hienosti. Jätti-iso kiitos asiakkaille vielä hyvästä yhteistyöstä ja ahkeroinnista opiskeluaikatauluni mukaan! :)
Pojan huone on kooltaan reilun kokoinen eli  16,2 m² ja se on remontoitu kymmenisen vuotta sitten. Nyt oli tarkoitus tehdä pikkupojan huoneesta nuoren miehen huone. Asiakkaiden toiveena oli karsia huonekaluja ja tavaroita, miettiä kalusteiden sijoittelua tarkoituksenmukaisemmaksi, uudistaa väritystä ja parantaa valaistusta.
 
Näkymä huoneeseen tultaessa (kuva ennen)
 
Kuva ennen
Kuva ennen
 
 
Lämpövesiputket korostuvat seinällä (kuva ennen)
 
 
 
Homma aloitettiin sillä, että keskustelimme yhdessä sekä pojan että vanhempien toiveista ja budjetista. Pääasia olisi, että hankittavat tuotteet ja tehtävät ratkaisut olisivat mieluisia ja hyvälaatuisia. Näin ollen niitä pystyy käyttämään vuosikausia. Uusia huonekaluja ei tarvittu, mutta joitakin maalattiin. Uusia valaisimia, tekstiilejä ja pintamateriaaleja sen sijaan hankittiin.
 
 
Tein suunnitelmat 3 D:nä, jotta asiakas pystyisi näkemään, miltä huone oikeasti näyttäisi mistäkin kohdasta katsottuna. Ensimmäinen suunnitelma oli oikean suuntainen, joten jatkoimme sen pohjalta: viimeistelin suunnitelmaa, toimitin tapetti- ja kangasmalleja, valaisimia ym., joista asiakas sai valita. Ja sitten ahkeroimme yhdessä! :) Ratkaisuista tarkemmin kuvien yhteydessä.
 
 
 
 
Vaatekomerot siirretään sängyn viereiselle seinälle, jolloin putket saadaan luontevasti piiloon. Kaappien jatkeeksi tulee valkoinen hylly. Pöytä maalataan valkoiseksi ja käännetään pääty seinää kohti, jolloin työskentelyn lisäksi pöydän ympärille mahtuu monta kaveria esimerkiksi pelaamaan. Pöydän yläpuolelle hankitaan joskus televisio, jota on mukava katsoa sängystä.
 
 

Sisustuksen väreiksi valikoitui hyvin laminaattilattiaan sopiva harmaa, valkoinen ja tehosteväriksi lempiväri ferrarinpunainen. Harmaa ja valkoinen ovat niin neutraaleja värejä, että niihin on helppo yhdistää myöhemmin muitakin värejä, jos punaiselle halutaan vaihtelua.


Olemassa olevaan sänkyyn valmistetaan päiväpeittokankaasta sängynpääty. jotta se ryhdistää sänkyä ja jotta siihen voi nojailla.
 
 
Vaatekomeroiden paikkaa vaihdetaan niin, että peiliovellinen komero siirtyy keskeltä oikeaan reunaan. Näin siinä on helpompi peilata ja komerot näyttävät mielenkiintoisemmilta. Sänkyä ei laiteta keskelle seinää, jotta vaatekaapeille pääsee hyvin. Sänkyyn myös kuljetaan kaappien puolelta.


 
Oven viereiselle seinälle siirretään aiemmin poikittain ollut puunvärinen Lundian hylly, ja se maalataan valkoiseksi.


Kirjahyllyn eteen mahtuu myös Taru-koivutuoli. Ikean teollisuushenkinen lattiavalaisin valaisee yhtä lailla joko pöydän vieressä työskentelijää kuin nojatuolissa lukijaa, koska vartta on helppo kääntää.


 
Lundian puunvärinen pöytä ja laatikosto maalataan valkoisiksi.
 
 
 
Kahdesta tekstiilisuunnitelmasta asiakas valitsi tämän
 
Tapetti ja tekstiilit
- tapetti on BoråsTapeterin Borosan EasyUp -tapetti 39145
päiväpeitto, sängynpäätykangas ja tyynyt Lennolin Lassi-kangasta, värinä meleerattu musta
- valelaskosverhot ja tyynyt Linumin Shanghai -kangasta
- sivuverhot Lennolin pellavaverhot (vain kuvausta varten), mutta ompelin myöhemmin niiden tilalle harmaasta pellavakankaasta purjerengasverhot
- punaiset tyynyt vesipestävää huonekalukangasta

 
Asiakas on saanut  pohjapiirustuksen myös numeroilla varustettuna ja siihen liittyen kalusteluettelon, jossa kerrotaan kaikista kalusteista oleelliset tiedot ja mitat; uusista kalusteista myös hinnat ja hankintapaikat. Niille vanhoille kalusteille, joille tehdään jotain, on kalusteluettelossa työohjeet. Asiakas on saanut myös materiaaliluettelon pintamateriaaleista eli ohjeet, mitä tehdään millekin pinnalle, materiaalimenekit ja hinnat hankintapaikkoineen.



Huoneeseen saatiin lisää tilaa kalusteita karsimalla ja uudelleen järjestämällä. Muuttuneet värit ja valaistus tekevät huoneesta myös avaramman oloisen. Ja sopii nuorelle miehelle! 

Tällainen on nyt uusi huone: 
 
 
 
 
Näkymä ovesta huoneeseen tultaessa
Ikkunaseinät maalattiin valkoisella (paperi F497) Tikkurilan puolihimmeällä Lujalla, muut seinät tapetoitiin. Kuvausvaiheessa pöydän maalaus on vielä kesken, samoin Askon Fanett-tuolin maalaus/lakkaus (valkoiset osat tulevat mustiksi). Lisään kuvat myöhemmin.
Kattoon laitettiin samanlaiset kattopaneelit kuin talossa on jo muualla. Vanhan ja uuden katon välissä saatiin kuljetettua sähköjohdot entistä parempiin paikkoihin uusia kattovalaisimia varten. Kattoon hankittiin kaksi ajatonta Trio-valaisinta, jotka valaisevat huoneen tehokkaasti ja kauniisti.
 
 
 
Pöydän ympärillä on mukavasti tilaa.
 
 .
 
Verhoihin hankittiin tarrakiskot ja ne nostettiin tosi paljon aiempaa ylemmäksi. Näin ikkunasta tulee enemmän valoa sisälle ja seinä näyttää ryhdikkäämmältä. Sivuverho on paikallaan vain kuvausta varten (siksi niitä ei ole lyhennetty). Ompelin siihen astetta vaaleamman harmaan, pellavaisen purjerengasverhon.
Hyllyn päällä on pojan itse valmistama kaappi.

 
Yöpöydäksi jäi jo huoneessa ollut arkku, ja sen päälle hankittiin Ikean työvalaisin. Sängynpääty (164 x 80 cm) on minun ja perheen isän yhteistyötä, materiaalit ovat laadukkaita ja hinnaksi tuli vain vajaa 70 euroa.
Seinälle on tulossa vielä taulu.

 
Vaatekomerot uudella paikallaan. Komeroiden yläpuolella on epäsuora valaistus, jotta huoneeseen saadaan esimerkiksi tv:n katselua varten himmeää valoa. 
Hyllyn päälle sopii ilmoitustaulu.

 
Nojatuolillekin jää hyvin tilaa. Lundian hylly maalattiin valkoisella. Hyllyjä tulee vielä lisää, joten taustaristikkokin jää piiloon. Pyöreä, asiakkaalla jo aiemmin ollut matto sopii kokonaisuuteen.
 
 


Lopuksi vielä ennen-jälkeen -kuvia:



                  ENNEN                                                   JÄLKEEN 
Näkymä ovesta huoneeseen tultaessa on avarampi. Huoneesta tuli muutenkin suuremman oloinen kuin ennen.
Huone näyttää korkeammalta ja ikkunoista tulee valoa enemmän, kun valelaskosverhot kiinnitettiin entisiä verhoja huomattavasti ylemmäs.
 
 

ENNEN                                                     JÄLKEEN


ENNEN                                                   JÄLKEEN
Sänky siirrettiin lähemmäs ikkunaseinää, jotta vaatekomerot mahtuivat uudelle paikalleen.


ENNEN                                                   JÄLKEEN





     ENNEN                                                 JÄLKEEN

Putket jäävät kaappien taakse piiloon.




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti