torstai 16. helmikuuta 2017

TUKHOLMAN SISUSTUS- JA HUONEKALUMESSUT 2017, osa3

Tällä kertaa säilytyskalusteita ja vähän muutakin. Nimittäin urheiluvälineitä. Nyt on saatavilla myös vähän tavallista sisustuksellisempia käsipainoja ja kahvakuulia:



Tästä laatikostosta tykkäsin. Laatikot liukuivatkin ihan hienosti:

Hieman eri mallisia säilytyskalusteita. Sopivat hyvin myös tilanjakajaksi esimerkiksi toimistoihin. Näitä samoja oli messuilla viime vuonnakin, mutta en muistaakseni ottanut kuvaa.

Kaareva kirjahylly:



Ihastuin Harri Koskisen suunnittelemiin "kierrätyslaatikoihin" Niimaarin osastolla. Vaneriset laatikot sopivat esimerkiksi pöydäksi tai eteisen istuimeksi. Laatikon väliseiniä voi siirtää niin, että saa "koloja" sopivan määrän. "Koloihin" löytyy sopivan kokoiset kassit, joiden kanssa esimerkiksi pullot ja lehdet voi kuljettaa kierrätyspisteisiin.
 




Nicsamilla on aika hauska ja monikäyttöinen teline, jossa voi säilyttää paitsi vaatteita, myös koruja ja kännykkää (irrotettava taso ison vaatepuun takana).    Huomaa myös messuosaston tapetti. :)    
 





Tässä eri yritysten pieniä vaatetelineitä. Ensimmäisen kuvan vaatetankoa pystyy vetämään pidemmäksi. Käteviä esimerkiksi pienessä eteisessä.
 

 
 



 
 
Oscar helpottaa kenkien solmimista.
 


Stringin osastolla on aina kivoja säilytysratkaisuja. Myös tällä osastolla oli nyt niin suosittuja viherkasveja.


 
 
Frostin osastolla on paljon mielenkiintoisia säilytysratkaisuja esimerkiksi eteiseen ja kylpyhuoneeseen. 



Swedesen kivat lehtitelineet. Katso myös eri syvyisiä hyllyjä kolmannessa kuvassa.





Näitä hyllyjä ja puulevyjä voisi käyttää monessa paikassa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti