keskiviikko 22. marraskuuta 2017

MATTOJA OMAAN KOTIIN


Oma kotikin välillä hieman etenee. Hitaasti ja harkitusti... ja ainakin harkitusti. ;)
 

 
Olen tilannut asiakkailleni ihania VM-Carpetin mattoja, mutta tällä kertaa tilasin myös kotiin. Ostin sohvaryhmäämme PALJON aikaa sitten hieman liian pienen ( =ärsyttävän pienen), joskin mielestämme kauniin maton. Joitakin vuosia sitten matto lähti kiertoon, ja sohvaryhmämme on ollut ilman mattoa. Nyt se sitten hankittiin :). Kyllä on niin kotoisaa kun on pehmeä nukkamatto, joka on käsitelty sähköistymättömäksi ja jossa on lattialämmitykseen sopiva liukumaton Evapolytex-pohja. Matto on siis VM-Carpetin laadukas Pilvi-matto ja siitä on saatavana neljä kaunista väriä: pehmeän valkoinen, beige, ruskea ja harmaa. Meidän mattomme on tietysti 😉 beige. Koko matto tulee kuviin sitten, kun sohvat ovat "kuosissaan". Minä ostan harvoin mattoja, mutta silloin hyvälaatuisia, koska haluan, että pysyvät hyvinä K-A-U-A-N ja että ovat käytössä mukavia ja pysyvät paikallaan. Alla olevassa kuvassa näkyy muuten hieman eteisessä olevan Tessa-maton reunaa, VM-Carpetin matto sekin. On hankittu vuonna 2006 ja on ollut todellisessa läpikulkupaikassa. Sanoisin, että on vieläkin ihan siisti. Nämä ovat syitä, miksi toimittelen asiakkaille ja itsekin ostan ko. yrityksen mattoja.



 
Tätä minun maton hankkimistahtia kuvastaa hyvin myös se, että parikymmentä vuotta sitten on hankittu Sepristä matto. Hyvä on ollut, mutta nyt oli aika häipyä... Samassa paketissa tulikin tuulikaappiin mittojen mukaan teetetty VM-Carpetin Retro-matto, joka on erittäin sopiva ja kestävä kyseiseen käyttöön. Halusin yhtä vaalean maton kuin lattia ja perustelin itselleni sitä sillä, että kura uppoaa sävyyn. ;) Matto on kyllä tosi helppo puhdistaa, eli siinä mielessä nappivalinta. Toivottavasti vaalea reunakaitale pysyy myös siistinä. No, sitä on hyvä itse testata.
 

 
 
Ulkonäöllisesti tuulikaapin matto olisi ollut kivampi, jos se olisi ollut leveämpi eikä pitkänmallinen. Mutta halusin, että kengät mahtuvat laatan päälle maton molemmin puolin. Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa matto reunasta reunaan, mutta en halunnut peittää laattoja. Silloin matto olisi voinut olla vaikka vähän tummempikin. Mutta hyvä näin. :)
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti