sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

RAPPUSTEN ALLA OLEVAN PIENEN WC:N REMONTTI

 
Suunnittelin asiakkaan ihanaan vanhaan omakotitaloon muutakin, mutta tässä pienen (1,6 m²), rappusten alla olevan wc:n suunnitelmaa.  Wc:n katto on vino, ja huonekorkeus on matalimmassa kohdassa 160 cm, korkeimmassa 260 cm. Nykyiseen vaaleanvihreään väritykseen boordeineen haluttiin muutosta. Tarvittiin myös uusi pesuallas ja allaskaappi. Vanha kaunis seinäkaappi jää, mutta paikka vaihdetaan käytännöllisemmäksi.
 
Talossa on ihania, vanhoja huonekaluja, joten suunnittelin talon henkeen sopivan sisustuksen ilman, että wc:stä tulisi antiikkisen oloinen.


 
Minulla oli heti mielessä, että hankitaan vanha pesukomuutti ja sen päälle maljamainen pesuallas. Pesukomuutit olivat kuitenkin liian syviä, joten ajatuksesta piti luopua. Mittoihin sopivia valmiita allaskaappeja ei oikein löytynyt, joten allaskaappi tasoineen päätettiin teettää puusepällä. Hinnaksi tulee suunnilleen sama,  ja kaluste saadaan juuri sopivilla mitoilla. Yhtenäinen, kaartuva taso ryhdittää seinää ja antaa tilaan suuremman vaikutuksen, vaikka onkin ennen kaikkea käytännöllinen. Taso valmistetaan puusta, jotta siihen saaadaan sopiva muoto ja reunan pyöristys. Taso käsitellään Osmo Colorin puuvahalla. Sävy otettiin uudesta lattiamateriaalista. Pinta suojataan vielä vedenkestäväksi Osmo Colorin TopOililla.
 
Allaskaappi valmistetaan vedenkestävästä MDF:stä. Kaapin oveen tulee pystysuorat urat, jotta saadaan hieman "paneelifiilistä".  Allaskaappi ei ulotu seinään asti eikä lattiaan: näin saadaan tila tuntumaan avarammalta, eikä kaappi näytä siltä, että se on väkisin mahdutettu nurkkaan. Tason päälle tuleva Svedbergin Ellipse-posliiniallas antaa keventävän vaikutelman, sopii tyyliin ja on mitoitukseltaan hyvä.

Wc edestä päin (yksi seinä poistettu kuvasta)
Wc ovesta katsottuna
 
Peilin alapuolelle koko seinään ja viereiseen seinään sopii hienosti fasettihiottu valkoinen laatta tiililadottuna valkoisella saumalla (toki ne voi kiinnittää myös "tavallisesti"). Eli laatoitus muodostaa yhtenäisen alueen ja on "se juttu". Muut kohdat seinistä maalataan vaaleanbeigellä himmeällä Luja-maalilla. Katto maalataan listavalkoisella, jotta on samaa valkoista kuin allaskaappi ja lattialistat.

(Taso on yksivärinen, vaikka näyttää kuvassa jostakin kulmasta katsottuna raidalliselta.)
 

Pieneen tilaan kannattaa valita mielestäni aika vähän erilaisia värejä ja materiaaleja, jotta tilasta ei tule levoton. Lattiamateriaaliksi löysin Tarketin Retro/Black White -vinyylilankun, joka sopii niin täydellisesti talon tyyliin ja vieressä olevan eteisen väritykseen. Lattiapintaa ei ole paljon ja wc:ssä ei oleskella muihin huoneisiin verrattuna kauaa, niin kirjava lattia sopii sinne hyvin. Lattiasta valittiin tason sävy, seinien  vaalean beige sävy ja maton väri.

 


Yllä olevassa kuvassa vasemmalla Damixa Tradition -pesuallashana, jossa on vanhahtava fiilis ja joka on käytettävissä yhdellä kädellä. Pesualtaan (Svedbergin Ellipse) oikealla puolella Ikeasta löytyneet Balungen-pyyhekoukut ja Hishult-nuppi (oveen). Kuvat valmistajien sivuilta.

Kun remontti on tehty, niin sitten vaan hyvänväriset pyyhkeet ja kauniit "saippuasysteemit", niin siinä se. :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti