sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

VIHDOINKIN HYTTYSVERKKO OVEEN!

 
Tai paremminkin kärpäsverkko, meillä kun ei ole hyttysistä kiusaa. Se onkin avonaisen ja usein tuulisenkin asuinpaikan etu. 
 
Kuinka voi jostain hyttysverkosta tulla näin iso ohjelmanumero: Kavereilla on ollut jo monta vuotta harmaa, tukevahkosta verkosta oleva oviverho, jossa on neljä limittäin olevaa liuskaa painoineen.  Sellaisen mekin haluamme! Tärkeä juttu heidän verhossaan  on se, että verhon läpi pystyy kulkemaan, vaikka molemmissa käsissä olisi tavaraa ja se, että mekanismi on kestävä. 

Olemme ainakin kolme kesää etsineet sellaista valkoista (harmaakin olisi jo jossain vaiheessa käynyt) kaikista mahdollisista ja mahdottomistakin paikoista monesta kylästä ja kaupungista ja verkkokaupoista, mutta ei missään!! Ja koska sopivaa ei ole löytynyt, olemme olleet ilman ja juosseet sitten iltaisin kärpäslätkän kanssa ympäri huushollia, koska emme ole viitsineet sulkea terassin ovea joka välissä. Emme halua ötökkäverhoa, emmekä vetelää, emmekä magneettiverhoa, emmekä mustaa tms., vaan juuri toivomamme. Ja valkoisen siksi, että terassi olisi osa lasikuistia ja olohuonetta eikä hyttysverkko estäisi näkymää.  Lähes kolmasosan vuodesta kaikki ruoka- ja kahvijutut ovat terassilla, joten oviaukosta kuljetaan myös paljon edestakaisin. Näin ollen verkko ei todellakaan ole yhdentekevä juttu! 
 
Tänä kesänä hyttysverkkoshoppailu sai riittää ja kävin kiukkupäissäni ostamassa kympin palan tukevaa hyttysverkkoa Bauhausista  ja ompelin itse. (Kankaan lisäksi muita kustannuksia ei  tullut, koska käytin kotoa löytyviä ylijäämämateriaaleja.)  
 
Näkyvyys terassin ja sisätilojen välillä on juuri sopiva, ja oviverhon toimivuus on hyvä.  Olen kyllä niin iloinen, kun asia on vihdoinkin kunnossa. Nämä ovat niitä arkipäivän pieniä suuria asioita! J Tosin kokemuksesta viisaampana tekisin pientä hienosäätöä, mutta kelpaa oikein hyvin näin J .



 
 
Laitoin ovenkarmin yläreunaan vanhaa valkoista U-kiskoa. Yläreunassa on peruspoimutusnauha koukkuineen ja pysäyttimineen. Yläreuna olisi jämptimmän näköinen, jos siinä olisi tarrakisko. En valinnut kuitenkaan sitä, kun ajattelin, että näin saan vedettyä verhon helposti tarvittaessa myös sivuun. Kaitaleiden yläreunoissa on hieman kangasta, jotta kestäisi rasituksessa verkkoa paremmin ehjänä (?).

 
 
Kaitaleiden reunoihin ompelin kaksitaitteiset päärmeet, jotta verkon reuna ei "raavi".
 
 
 
Alareunassa on painolistat (samaa kuin käytetään esimerkiksi laskos- ja paneeliverhoissa). Kangas on päärmeessä nelinkertaisena, jotta painot eivät kolise. Hyvin toimivat! Tosin joskus pitää asetella kaitaleet oikeaan järjestykseen, kun painot osuvat toisiinsa kiinni. Ehkä olisi vielä parempi, jos joka toinen paino olisi sen verran ylempänä, että ei osuisi viereiseen? Mutta miltä näyttäisi...
 


 

Tein verhot mahdollisimman pitkiksi, kuitenkin niin, ettei niihin kompastu (noin 6-7 cm kynnyksestä).  Mukavasti heiluvat ilmavirran mukana J.  
Meille halusin tällaisen, mutta olen miettinyt ja piirrellyt niin paljon myös toisentyyppisiä hyttysverkkomalleja, että en tiedä, pitäisikö tehdä oikein hyttysverkkomallisto... ;) Siis  "sisustuksellisia" hyttysverkkoja! J


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti